Yrittäjän eläkelain mukainen vakuutus, kun
- Yrittäjä asuu Suomessa
- Yrittäjä on 18–67–vuotias
- Omistamisen lisäksi yrittäjä tekee yrityksessä ansiotyötä, eikä ole tässä työssä työ- tai virkasuhteessa
- Yrittäjätoiminta on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 4 kuukautta yrittäjän täytettyä 18 vuotta ja
- Yrittäjän työtulo on vähintään 6 896,69 € vuonna 2011
Maanviljelijät, poronhoitajat ja ammattikalastajat kuuluvat maatalousyrittäjän eläkelain, eli MyEL:n piiriin. MyEL:n mukaisia vakuutuksia hoitaa Maatalousyrittäjien Eläkelaitos.
Vaikka yrittäjällä olisi samanaikaisesti monta yritystä, hänellä voi olla samanaikaisesti voimassa vain yksi yrittäjän eläkelain (YEL) mukainen vakuutus. Työtulo on mitoitettava niin, että kokonaisuuteen on otettu huomioon kaikkien yrittäjätoimien työpanosten vaikutus.
Yrittäjän on otettava yrittäjän eläkelain mukainen vakuutus yrittäjätoimintaan, vaikka hän jo kuuluisi yrittäjätoiminnan rinnalla tehtävässä muussa työsuhteessa esimerkiksi työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen vakuutuksen piiriin.
Yrittäjän on yleensä otettava vakuutus myös eläkkeen rinnalla tehtävään yrittäjyyteen. Vakuuttaminen on vapaaehtoista, jos yrittäjä saa YEL:n mukaista vanhuuseläkettä tai varhennettua vanhuuseläkettä.
Yrittäjän eläkelain mukaista vakuuttamista valvoo Eläketurvakeskus, Valvonnan tarkoituksena on turvata eläkkeen karttuminen ja tasapuoliset kilpailuolosuhteet kaikkien yrittäjien kesken. Jos yrittäjä ei ota vakuutusta 6 kuukauden aikana ilman hyväksyttävää syytä, takautuvan ajan vakuutusmaksua korotetaan 10%.
Jos yrittäjä ei ota YEL-vakuutusta, Eläketurvakeskus ottaa ns. pakkovakuutuksen yrittäjän puolesta jostain eläkeyhtiöstä. Pakkovakuutuksessa takautuvaan aikaan kohdistuvaa vakuutusmaksua korotetaan 30-100 %. Pakkovakuuttamisen seurauksena yrittäjä ei myöskään saa alkavan yrittäjän maksunalennusta.
YRITYSMUODON JA OMISTUKSEN VAIKUTUS
- Ammatinharjoittaja ja yksityisen toiminimen haltija sekä näitä avustavat perheenjäsen vakuutetaan YEL:n mukaan.
- Avoimen yhtiön yhtiömiehet ja muun yhteisön yhtiömiehet, jotka ovat henkilökohtaisesti vastuussa yhteisön sitoumuksista, vakuutetaan lain muiden soveltamisedellytysten täyttyessä YEL:n mukaan.
- Kommandiittiyhtiön äänetön yhtiömies on työsuhteessa, eli kuuluu TyEL:n piiriin, jos hän työskentelee yrityksessä ja hänelle maksetaan palkkaa.
- Osakeyhtiö johtavassa asemassa oleva toimihenkilö vakuutetaan YEL:n mukaan, jos hän omistaa yksin yli 30 prosenttia yhtiön osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Yrittäjäksi katsotaan myös henkilö, joka omistaa yhdessä perheenjäsentensä kanssa yli 50 prosenttia yhtiön osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä.
Johtava asema
Johtavassa asemassa olevana pidetään esimerkiksi toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä ja osakeyhtiön talousjohtajaa sekä markkinointijohtajaa.
Pienessä perheyrityksessä kaikki omistajaperheenjäsenet katsotaan yleensä johtavassa asemassa oleviksi henkilöiksi.
Perheenjäsen
Yrittäjän kanssa samassa taloudessa asuva henkilö, joka on suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa sukua yrittäjälle tai hänen aviopuolisolleen. Perheenjäseniksi luetaan myös ottolapset ja -vanhemmat, samoin näiden avio- ja avopuolisot.
Tämä ei ole kattava selvitys asiasta. Tarvittaessa saat lisätietoja Eläkekassastamme tai Eläketurvakeskuksen julkaisemasta oppaasta.


