Työsuhdeilmoituksen tekeminen
Työntekijän eläkelain piiriin kuuluvien työntekijöiden edellisen vuoden lopulliset työsuhdetiedot on ilmoitettava työeläkevakuuttajalle viimeistään seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä. Vaikka työsuhdetiedot on ilmoitettava eläkelaitokselle kerran vuodessa, uusista ja päättyvistä työsuhteista kannattaa lähettää tietoja pitkin vuotta.
Työsuhdetiedot tarvitaan eläkkeiden, eläkearvioiden ja vakuutusmaksun laskemista varten.
Työntekijät voivat tarkistaa työsuhderekisteriin ilmoittamanne tiedot mm. vuosittain lähetettävästä työeläkeotteesta.
Mikäli saatte meiltä erillisen tiedustelun yksittäisen työntekijöiden työsuhdetiedoita, pyydämme käsittelemään tiedustelun mahdollisimman pian, koska tietojen viivästyminen saattaa hidastaa esimerkiksi vireillä olevan eläkeasian käsittelyä.
Jos esimerkiksi palkkaatte uusia työntekijöitä, joudutte vähentämään työntekijöiden määrää tai työntekijöiden palkat nousevat oleellisesti, kannattaa varmistaa Viabek Eläkekassasta, että palkkojenne ennakkomaksu vastaa muuttunutta tilannetta.
Esitäytetty vuosi-ilmoitus
Lähetämme vakuutuksenottajillemme joulukuussa työsuhderekisteriimme tallennettujen tietojen perusteella esitäytetyn vuosi-ilmoituksen. Pyydämme tarkistamaan esitäytettyyn lomakkeeseen työsuhderekisteristämme tulostetut tiedot ja korjaamaan siitä puuttuvat ja mahdollisesti virheellisesti olevat tiedot.
- Merkitkää lomakkeeseen selvästi esitäytettyä työsuhdetta koskevat muutokset, jotta ne tulee oikaistua myös työsuhderekisteriimme
- Kokonaan puuttuvat työsuhteet on kirjoitettava erikseen tyhjään työsuhdeilmoituslomakkeeseen
Lisää tyhjiä vuosi-ilmoituslomakkeita saatte lomakesivultamme.
Itellan Tyvi-palvelusta löytyy myös vastaavat lomakkeet sähköistä ilmoitusta varten. Itellan palvelu edellyttää Itellasta saatuja käyttäjätunnuksia.
Voitte lähettää paperilla myös oman tulosteenne, jos siihen on merkitty samat tiedot, joita kysytään vuosi-ilmoituslomakkeessamme. Mikäli lomakkeissa on eroja, niihin tulee merkitä selvästi, mikä on oikea tieto. Pyydämme palauttamaan oman tulosteenne lisäksi myös alkuperäisen vuosi-ilmoituslomakkeen.
Muistattehan allekirjoittaa eläkekassaan lähetettävän kappaleen, merkitä yhteystietonne mahdollisia lisäkysymyksiä varten ja ottaa tarvittaessa itsellenne kopion lomakkeesta.
Lisätietoja vuosi-ilmoituksen täyttämisestä saatte Eläkekassastamme tai vuosi-ilmoituksen täyttöohjeesta.
Olettehan tutustunut jo vuosi-ilmoituksen sähköisen lähettämisen mahdollisuuksiin.


