Aditron palvelu Itellan Tyvi Vakuutushakemus Vakuutussiirto Vakuutuksen päättäminen Yrittäjän työtulon muutos Työntekijän työsuhdeilmoitus
Viabek

Elinaikakerroin

Vanhuuseläkeläisten määrä kasvaa tulevina vuosina nopeasti ja väestön elinajan odotetaan pitenevän. Tästä aiheutuvaa työeläkekustannusten nousua hillitään elinaikakertoimella, jonka tarkoituksena on ohjata osa elinajan kasvusta työvuosiin.

Elinaikakerroin tuli voimaan 2009 ja vaikutti ensimmäisen kerran vuonna 2010.

Elinaikakerroin määritellään erikseen kullekin ikäluokalle 62 vuoden iässä. Kertoimen laskenta perustuu väestön yleiseen eliniän odotteeseen.

Työkyvyttömyyseläkettä pienennetään sen vuoden kertoimella, jolloin työkyvyttömyys on alkanut. Kerroin pienentää vain työssäoloajalta ansaittua eläkettä, ei ns. tulevalta eläkeikään jäljellä olevalta ajalta kertynyttä eläkettä.

Lisätietoja elinaikakertoimesta tämän linkin kautta.