Työeläkeote
Työeläkelaitokset ovat postittaneet vuodesta 2008 lähtien vuosittain lähes kaikille 18–67 vuotta täyttäneille Suomessa asuville palkansaajille ja yrittäjille työeläkeotteen.
Viabekin vakuutetut saavat työeläkeotteet keväisin. Muut työeläkelaitokset postittavat otteita pitkin vuotta vielä tämän jälkeenkin, joten samassa taloudessa asuvat henkilöt voivat saada otteensa eri aikoihin.
Työeläkeotteen lähettää työeläkelaitos, jossa yksityisen alan työsuhde tai yrittäjätoiminta on viimeksi ollut vakuutettuna edellisen vuoden aikana. Tämän vuoksi osa asiakkaistamme saa omaa työeläkeotettaan Viabekin sijaan toiselta eläkelaitokselta.
Osa-aikaeläkeläisiä lukuun ottamatta työeläkeotetta ei postiteta muille eläkkeensaajille, koska eläkeläisillä kuukausittain maksettavan kokonaiseläkkeen määrä on jo muutenkin tiedossa.
Työeläkeote voi jäädä saamatta, jos väestörekisteriin ei ole tehty osoitteenmuutosta.
Paperiotteen voi vaihtaa sähköiseen versioon
Työeläkeotepalvelussa on mahdollista muuttaa työeläkeotteen tarkistustapa paperisesta sähköiseen, jos et jatkossa halua erikseen paperille tulostettua otetta. Sähköisen tarkistustavan voi palauttaa milloin tahansa takaisin paperiversioon.
Mitä etua verkkopalvelusta on paperiseen nähden:
- Myös alle 50 vuotiaat henkilöt saavat ansaitun eläkkeen lisäksi eläkearvion tulevan eläkkeen määrästä
- Ote on helposti tarkistettavissa lähes milloin vain (Palvelu toimii varmimmin arkisin klo 8-20.)
- Säästät luontoa, kun tulostus, postitus, kuoritus ym. jäävät otteen toimittamisesta pois
Sähköisen työeläkeotteen ainoa vaatimus on, että omistat henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset.
Mikäli perheessä on käytössä vain yksi yhteinen pankkitili, käytössä on myös vain yhdet pankkitunnukset, eikä sähköisen työeläkeotteen lukeminen onnistu. Myöskään yrityksen tunnuksilla sähköisen työeläkeotteen lukeminen ei onnistu.
Työeläkeotteensa voi vaihtaa paperisesta sähköiseen oheisen tyoelake.fi –sivulle vievän linkin kautta.


