Aditron palvelu Itellan Tyvi Vakuutushakemus Vakuutussiirto Vakuutuksen päättäminen Yrittäjän työtulon muutos Työntekijän työsuhdeilmoitus
Viabek

Kertakorotus

Työkyvyttömyyseläkkeisiin ja perhe-eläkkeisiin tehdään 1.1.2010 ensimmäisen kerran kertakorotus.

Kertakorotuksella pyritään turvaamaan eläkkeen tason säilyminen

  • Nuorena työkyvyttömäksi jääneille henkilöille
  • Nuorena kuolleiden henkilöiden edunsaajille

 

Kertakorotus tehdään nimensä mukaisesti vain kerran ja se nostaa eläkkeen tasoa pysyvästi.  Kun kertakorotus on kerran tehty , se on osa maksussa olevaa eläkettä ja siihen esimerkiksi tehdään indeksitarkistus vuosittain kuten muuhunkin eläkkeeseen.

Viabek Eläkekassa laskee automaattisesti ilman erillistä hakemusta kertakorotuksen määrän.

Kertakorotuksen suuruuden voi tarkistaa tammikuun eläkkeiden maksatuksen jälkeen postitettavasta tiedotteesta.

Työkyvyttömyyseläke

Kertakorotus myönnetään seuraavan vuoden alusta, kun työkyvyttömyyseläkkeen alkamisesta on kulunut viisi täyttä kalenterivuotta.

  • Kertakorotuksen voi saada aikaisintaan 24-vuotiaana
  • Kertakorotus ei myönnetä, jos eläke alkaa 50 vuoden iän täyttämisvuoden jälkeen.

Täysi korotus on 25 prosenttia eläkkeen määrästä. Täysi korotus myönnetään 24 – 31-vuotiaalle. Korotus pienenee 1,0 prosenttiyksiköllä kutakin ikävuotta kohden eikä sitä saa enää yli 55-vuotiaana.

Perhe-eläke

  • Jos edunjättäjän kuollessaan saamaan työkyvyttömyyseläkkeeseen ei sisältynyt kertakorotusta, se lisätään maksussa olevaan perhe-eläkkeeseen sen kalenterivuoden alusta, johon mennessä työkyvyttömyyseläke ja sen perusteella myönnetty perhe-eläke yhdessä ovat jatkuneet viisi kalenterivuotta.
  • Jos edunjättäjä ei ollut vielä kuollessaan eläkkeellä, kertakorotus lisätään perhe-eläkkeeseen seuraavan vuoden alusta, kun perhe-eläke on jatkunut viiden täyden kalenterivuoden ajan.

Kertakorotusprosentti määrätään samalla tavoin kuin työkyvyttömyyseläkkeessä sen mukaan, mikä edunjättäjän ikä olisi ollut korotusvuoden ensimmäisenä päivänä.