Aditron palvelu Itellan Tyvi Vakuutushakemus Vakuutussiirto Vakuutuksen päättäminen Yrittäjän työtulon muutos Työntekijän työsuhdeilmoitus
Viabek

Eläkekassassa vakuutetun työntekijän ei tarvitse tai pidä tehdä mitään selvitystilan vuoksi

  • Selvitystila ei vaikuta mitenkään työsuhteesta ansaitun tai ansaittavan työeläkkeen euromäärään, karttumisprosenttiin, eläkeikään tai eläkeoikeuteen.
  • Jossain vaiheessa Viabek Eläkekassan vakuutuksessa ansaitut työeläke-etuudet siirretään jonkin toisen eläkevakuutusyhtiön hoidettavaksi. Siirto voi kestää useita kuukausia. Eläkekassan ja myöhemmin erikseen ilmoitettavan eläkevakuutusyhtiön henkilökunta huolehtivat tietojen siirtämisestä.
  • Työntekijät voivat tarkistaa oman työeläkkeensä määrään tuttuun tapaan www.tyoelake.fi palvelun avulla. Palveluun kirjautuminen edellyttää henkilökohtaisia pankkitunnuksia, eli pankkien verkkopalveluun kirjautumista varten annettuja tunnuksia. (Vuoden 2011 osalta työsuhdetiedot näkyvät vasta vuoden 2012 puolella, kun työnantajat ovat ilmoittaneet työsuhdetiedot eläkelaitosten rekistereihin.)
  • Työeläkeotteelta ei voi tarkistaa, missä työeläkelaitoksessa milloinkin työeläke on ollut vakuutettuna, eikä sillä tiedolla ole oleellista merkitystä vakuutetulle. Työntekijä voi tarkistaa omalta työnantajalta tai työpaikan ilmoitustaululta, missä työeläkelaitoksessa vakuutus on tällä hetkellä

  • Vuonna 2012 kaikille vakuutetuille lähetetään tuttuun tapaan myös paperille tulostettu työeläkeote ilman erillistä pyyntöä