Eläkkeensaajien ei tarvitse tai pidä tehdä mitään selvitystilan vuoksi
- Selvitystila ei vaikuta mitenkään maksussa oleviin eläkkeisiin. Eläkkeet eivät siis pienene tai suurene pelkän selvitystilan vuoksi. (Pankkitilille tulevan eläkkeen määrä voi kuitenkin muuttua esimerkiksi puuttuvan tai uuden veroprosentin vuoksi.)
- Eläkkeet maksetaan normaalisti kuukauden 15. päivä. Maksupäivä aikaistuu edelleen edelliseen arkipäivään, jos 15. päivä osuu esimerkiksi viikonloppuun.
- Eläkkeisiin on tullut vuodenvaihteessa samanlainen indeksikorotus kuten muillekin eläkeläisille. Työeläkeindeksi nousi noin 3,6 prosenttia vuoden 2011 tasosta. Indeksikorotetun eläkkeen määrästä lähetettiin erikseen tiedote tammikuun eläkkeiden maksamisen jälkeen
- Eläkkeensaajan tilinumeromuutokset, osoitteenmuutokset ym. ilmoitetaan normaalisti Eläkekassalle. Tilinumeron muutoksesta pitää ilmoittaa aina kirjallisesti Eläkekassan osoitteeseen: Eläkekassa Viabek, Mannerheimintie 40 D 81, 00100 HELSINKI.
- Selvitystilan myötä jo maksussa olevat eläkkeet siirtyvät jollakin aikavälillä toisen eläkevakuutusyhtiön huolehdittavaksi. Siirron ajankohtaa on mahdotonta vielä määritellä tarkasti, mutta asiasta tiedotetaan eläkkeensaajia heti kun aikataulu tarkentuu.


