Ajankohtaista
15.06.2010
Miljoonas työeläketurvasta vanhuuseläkkeelle
Miljoonas työeläketurvasta vanhuuseläkkeelle
Työeläkelaitokset maksavat yli miljoonalle henkilölle vanhuuseläkettä. Miljoonan vanhuuseläkkeen raja rikottiin tämän vuoden huhtikuussa.
Viime vuonna eläkkeelle siirtyi 80 000 ihmistä, mikä on suurin määrä koko eläketurvan historian aikana. Parhaillaan 40-luvun lopulla syntyneet suuret ikäluokat tulevat vanhuuseläkeikään.
Kaikkiaan työ- tai kansaneläkettä saa yli 1,4 miljoonaa. Vanhuuseläke on yhä useammin vain työeläkettä.
Eläkkeensaajia on eniten vanhuuseläkkeellä. Lisäksi eläkkeellä voidaan olla työkyvyttömyyden, työttömyyden ja perheenhuoltajan kuoleman takia.




